Uusi Turku peruttu

Perjantai 11.4.2014 - Mika Koivisto


Ja kuinkas sitten kävikään kuntien pakkoliitoksille.
No, siinähän kävi niin kuin olin ajatellutkin eli pakkoliitokset kuopataan kaikessa hiljaisuudessa. Siis ainakin nuo nykymuotoiset pakkoliitokset. Loppui hallituspuolueilta resurssit ja uskallus, cojones. Mutta miksi tällaista alunperinkään alettiin ajamaan ja vielä tuolla perse edellä puuhun -tyylillä? Olisiko ollut tarkoitus saada vain jonkinlainen täyte hallitusohjelmaan, mikä parissa sitten askarreltiin ja saatiin aikaa kulumaan kolme vuotta. Ei tämä harjoitus ainakaan helpottanut kuntien talousahdinkoa, päinvastoin. Tähän on tuhlattu virkamiesten ja luottamushenkilöiden aikaa ja veronmaksajien rahaa roppakaupalla. Kansankielellä siis aikaa, rahaa ja tupakkia on palanut ja lopputulemana on täysi hämmennys kuntakentällä. Ja jotta farssi olisi täydellinen, niin veikkaan että selvitystyö jatkuu edelleen, kuten kunnon byrokratiassa kuuluukin.

Liitoskeskustelut tulevat varmasti jatkumaan, jos tuo esitetty sote-uudistus etenee. Uudistus saattaa merkitä sitä, että noin puolet kunnan budjetista siirtyy pois kuntien suorasta päätäntävallasta. Silloin pitää kyllä harkita, että täytyykö kunnan pitää yllä nykyisenlaista henkilökuntaa ja luottamushenkilöiden määrää. Ja voihan tulla sellaisiakin laskelmia eteen, missä osoitetaan nykyisenlaisen menon järjettömyys. Silloin on tietenkin harkittava kantoja uudelleen, koska hinnalla millä hyvänsä ei ole tarkoitus pitää vanhoja rakenteita yllä. En kyllä silti usko Raision ihan heti liittyvän Turun kanssa kimppaan. Aurajoessa tulee virtaamaan paljon vettä ennen kuin Turunkaan talous ja toimintakulttuuri on sellaisessa kunnossa, että liitos alkaisi naapurikuntia kiinnostamaan.
Siihen saakka palaamme normaaliin päiväjärjestykseen ja jatkamme nykykäytännöllä.

Tapahtui joskus taannoin Punaisella torilla:
Joukko-osastot ja aselajit vyöryivät Mausoleumin ohi. Viimeisenä tulee kolme byrokraatin näköistä virkamiestä salkut kainalossa.
- Keitä nuo ovat, kysyy vieras hämmästellen.
- Salainen aseemme. Neuvostotaloustieteilijöitä. Ne pystyvät tuhoamaan minkä tahansa kansantalouden viikossa.

Avainsanat: pakkoliitos, Raisio


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini