Hyvää, sanoi patamusta oikeistolainen, päivää

Tiistai 16.9.2014 - Mika Koivisto


Tiina Rosenberg, taideyliopiston rehtori, latelee suustaan Ylen aamu tv:ssä sananparsia, joita ei olekaan liiemmälti kuultu sitten 70-luvun. Toki edesmenneessä Pahkasika-lehdessä näitä osattiin käyttää tehokkaasti parodiaa tehdessä ja parodialta nuo edelleen kuulostavat ihan tosissaankin esitettyinä.

Rehtori Rosenberg on ruotsalaisen Feministiskt Initiativ -puolueen perustajia ja aito DDR:n yliopistojärjestelmän koulima punikki. Puolueesta tuli monoa liian radikaalien mielipiteiden takia mutta se ei onneksi estä uran luomista Suomessa veronmaksajien rahoilla. Taidekasvatuksen taso on siis taattu ja edelleen voimme odottaa kaikenlaisten epänormaalien ajatusten kannatusta ko. opinahjon kasvateilta.

Tällaiselle henkilölle YLE antaa aikaa puhella pehmoisia ja tietenkään mitään ei oikein uskalleta kyseenalaistaa. Perussuomalaiset ja heidän kannattajansa leimattiin patamustiksi oikeistolaisiksi ja taantumuksellisiksi jne. No, en nykyään edes odota Ylen ”toimittajilta” kovinkaan paljoa. Toimittajat ovat edelleen järkyttyneitä perussuomalaisten menestyksestä ja nyt tuli vielä Ruotsista sellainen vaalitulos, että ei siitä selvitä ilman jatkuvaa puheterapiaa suorissa lähetyksissä.


Kommentit

23.9.2014 16.20  Patamusta

Heh, joo. Kuuntelin tuota samaa hourupäätä radiosta ja mieleeni jäi hänen fasismikäsityksensä tai olisi ehkä jäänyt, jos siinä olisi ollut joku järjen häivä.

24.9.2014 11.18  Mika Koivisto

Tuo kyseinen naikkonen on ollut erityisen paljon esillä Ylellä ja vielä ns. asiantuntijana. Mahtaa olla erityisen puolueeton kommentoija Ruotsin tilanteesta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini