Perussuomalaisten arvio maahanmuuton kustannuksista

Tiistai 28.10.2014 - Mika Koivisto


Maahanmuuton kustannukset ovat taas esillä, kun perussuomalaisten Matti Putkonen arvioi maahanmuuton kustannusten olevan noin 1-1,5 miljardia euroa vuodessa. Työ- ja elinkeinoministeriö ja maahanmuuttovirasto taas väittävät summan olevan noin 203 miljoonaa euroa vuodessa.

203 miljoonaa euroa kuulostaa aika pieneltä määrältä, jos sitä verrataan Turun vuosien 2008 ja 2009 kustannuksiin maahanmuutosta. Tuolloin kustannuksiksi saatiin laskettua noin 37 miljoonaa euroa vuodessa 12488:lla henkilöllä (2009).

Hieman tuntuu siltä, että työ- ja elinkeinoministeriö sekä maahanmuuttovirasto puhuvat nimenomaan maahanmuutosta aiheutuvista kustannuksista eli toiminnan kustannuksista, mitä ovat mm. asioiden parissa työskentelevien virkamiesten palkat yms. Tämän lisäksi tulevat sitten kustannukset varsinaisesta maahanmuutosta eli toimeentulotuet, tulkit, asuminen, terveydenhuolto jne ja näitä ei kustannuksissa ole otettu huomioon.

Maahanmuuton kustannukset ovat lisäksi kumulatiivisia eli kustannukset vain kasvavat vuosi vuodelta korkoa korolle periaatteella. Tämän takia kunnissa pitäisi olla erityisen varovainen sijoittaessa maahanmuuttajia suuria määriä muutaman vuoden korvausten toivossa. Korvauksia pakolaisista ja turvapaikanhakijoista maksetaan 3-4 vuotta. Valtion korvaa toimeentulotuen, tulkkipalveluiden, sosiaali- ja terveydenhuollon ja lastensuojelun kustannukset.
Näiden lisäksi tulee kustannuksia, joita ei suoraan tilastoida minnekään ja myöskin niiden selvittäminen tuntuu olevan täysin ylivoimaista ellei jopa mahdotonta. Näitä kustannuksia ei valtiolta voida periä, vaan ne jäävät kuntien maksettaviksi.

Tällaisia piilokustannuksia kertyy vaikkapa kuntien tarjoamista palveluista, mitä kunnat tarjoavat kaikille kuntalaisille. Mutta tässäkin piilee vielä pieni lisä normaaliin eli maahanmuuttajaväestön palveluissa henkilömitoitus on arviolta 1,5-kertainen muuhun väestöön verrattuna. Olen tällaisesta nähnyt esimerkkejä ja välillä tuntuu, että edes tuo 1,5-kertainen määrä ei riitä.

Kunnissa näyttää myös unohtuvan kuntakorvausten alkuperä. Rahat eivät ilmesty valtion budjettiin taikasauvan heilautuksella, vaan nuo varat kerätään ylikireällä verotuksella kansalaisilta. Sitten ne jaetaan armollisesti takaisin kunnille vähennettynä byrokratian pyörittämiseen tarvittavilla kustannuksilla. Ja kun kolme - neljä vuotta on kulunut, jäävät kustannukset täysimääräisinä kuntien rasitteeksi. Ja nämä kustannukset ovat sellaisia, joita ei kovin helposti saada vähenemään eli ne kasaantuvat vain vuosi vuodelta suuremmiksi.

Turussa ja Raisiossa on suhteessa eniten maahanmuuttajia Varsinais-Suomessa. Samoin kumpikin kaupunki on kamppaillut taloudellisten ongelmien parissa jo jokusen vuoden. Väkisinkin tulee mieleen jonkinlainen korrelaatio joidenkin asioiden suhteen. Ja kun yrittää puhua tai esittää tilanteen jäädyttämistä edes siksi aikaa, kunnes taloudellinen tilanne on parempi, niin kaikki esitykset menevät kuin kuuroille korville. Virkamiehillä on ilmeisesti tahtotila jatkaa tätä ei-lakisääteistä toimintaa muiden palveluiden kustannuksella. Näyttää siltä, että tämä maahanmuuttoasia on raisiolaisten virkamiesten suojeluksessa ja siitä ei tulla vähentämään senttiäkään, vaikka talous on ruvella.

Tulen puuttumaan asiaan edelleen ja seuraan vastaanotettavien määrän kehittymistä. 25.11.2013 sovittiin kaupunginhallituksessa, että Raisioon sijoitetaan 25 henkilöä kolmen vuoden aikana, 5-10 henkilöä vuodessa. Jo nyt näyttää siltä, että rajat paukkuvat ennen ensimmäisen vuoden loppua.

Päätös tehtiin, koska kustannuksia haluttiin hillitä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Jos nyt tulkitaan lukuja mahdollisimman alhaisiksi, niin miksi sitten teimme päätöksen määrän rajoittamisesta? Kustannukset syntyvät määrän mukaan, eivät toiveiden ja tulkintojen perusteella.

Virkamiehet tulkitsevat asioita omalla tavallaan ja siinä ei näytä paljoa luottamushenkilöiden päätökset painavan. Ehkä näitä asioita puidaan sitten ensi vuonna, kun THL julkaisee omat tilastonsa. Sitten vertaillaan virkamiesten omia tulkintoja virallisiin lukuihin.

Muokattu 28.10.2014 14.42: Tekstiä muokattu

Avainsanat: Maahanmuutto, kustannukset, perussuomalaiset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini