Sote-maksujen korotuksesta

Torstai 17.12.2015


Raision kaupunginhallitus käsitteli 14.12. kokouksessa sosiaali- ja terveyspalvelujen maksujen korotuksia. Kokouksessa äänestettiin asian pöydälle panosta, ei siitä että korotetaanko maksuja vai ei. Äänestin asian käsittelyn jatkamisen puolesta. Ennen kokousta kysyin valtuustoryhmältämme kantaa asiaan ja erikseen vielä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseneltämme ja eriävää kantaa pohjaesitykseen ei tullut, joten myös kaupunginhallituksessa mentiin sen mukaan.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan kokouksessa 9.12. Kalliotie (vas) oli ainoa henkilö, joka oli ollut sitä mieltä, että maksuja ei koroteta. Kukaan muu lautakunnan jäsen ei kannattanut Kalliotien ehdotusta, joten ehdotus raukesi.

Tuosta lautakunnan päätöksestä johtuen demareiden ehdotus asian jättämiseksi pöydälle tuli hieman yllätyksenä. Todennäköisesti tuo oli vain pr-temppu, koska heidän kantansa lautakuntakäsittelyssä oli pohjaehdotuksen mukainen. Samaa voi sanoa vasemmiston toiminnasta, koska heilläkin on lautakunnassa enemmän kuin yksi jäsen ja täten Kalliotien ehdotuksen kannatus olisi pitänyt olla varma.

Raision kaupungilla menee tällä hetkellä enemmän rahaa toiminnan pyörittämiseen kuin sitä tulee kassaan. Siksi tällä hetkellä on pakko korottaa maksuja, jotta talous saataisiin kestävämmälle pohjalle. Tällaiset päätökset eivät ole mukavia tehdä, mutta niitä tehdään sen takia, koska viime valtuustokaudella vasemmistoenemmistöinen valtuusto ei kyennyt hillitsemään menoja, vaan ajoi kunnan lähes selvitystilaan.

Asiaan liittyy vahvasti myös maahanmuutto. Raision taloutta on (tietoisesti) heikennetty kasvattamalla maahanmuuttajataustaista väestöä. Olen yrittänyt saada tähän kasvuun jotain tolkkua mutta edelleen suurin osa päättäjistä ei ymmärrä tai halua ymmärtää turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen heikentävän kunnan taloutta. Jos maahanmuuttoa Raisiossa kasvatetaan, niin siihen tarvitaan rahaa ja se raha on jostain muualta kerättävä. Tämä on se tosiasia, mitä joidenkin on vaikea hahmottaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini