Kuntapolitiikka eri asia kuin valtakunnan politiikka

Lauantai 3.12.2016 - Mika Koivisto


Raision Perussuomalaiset olivat Raision torilla joulunavaustapahtumassa ja sellainen huomio tuli tehtyä, että moni ihminen kävi kertomassa mielipiteitä maan hallituksen politiikasta. Palaute otettiin tietenkin nöyränä vastaan mutta moneen kertaan jouduin myös toteamaan, että kuntapolitiikka on eri asia kuin valtakunnan politiikka. Voimme tietysti kertoa viestiä eteenpäin kansanedustajillemme ja onneksi tapahtumassa oli myös käymässä kaksi edustajaamme, joille pystyi kertomaan huolensa henkilökohtaisesti.

Kuntapolitiikan osalta muutamia henkilöitä kävi antamassa palautteen allekirjoittaneen hyvistä toimista tai puheista. Oli kiva kuulla, että toimintaa seurataan ja sitä vielä kehutaan. Tosin suomalaiskansalliseen tyyliin kehuja on ainakin allekirjoittaneen vaikea ottaa vastaan mutta hetken hämmennyksen jälkeen kiitin nöyrästi palautteesta.

Kuntapolitiikka siis eroaa merkittävästi eduskunnan ohjaamasta politiikasta. Kunnissa ei ole hallitus – oppositio -asetelmaa, vaan valtuutettujen ja muiden päättäjien tulee toimia kuntalaisten edun puolesta. Tai näin ainakin asian itse näen.

Tuota em. asiaa ei voi olla liikaa korostamatta. Kuntavaaleissa äänestämällä ei voi vaikuttaa maan hallituksen linjaan, mutta oman kaupungin toimiin äänestämisellä on suuri vaikutus. Tämän takia äänestäjän on tärkeää miettiä, että kuka tai ketkä ovat sellaisia henkilöitä, joita äänestämällä asiat menisivät parempaan suuntaan.

Elämme taloudellisesti todella vaikeita aikoja, ja on äärimmäisen tärkeää, että päättäjiksi valitut ymmärtävät taloudelliset realiteetit. Jos esimerkiksi vihreät (vihreät ja/tai vasemmisto) lisäisivät Raisiossa kannatustaan, tulisi sillä olemaan vakavat seuraukset Raision taloudelle. Koko valtuustokauden aikana en ole kuullut vihreiltä muunlaisia ehdotuksia ja esityksiä kuin menoja lisääviä. Mitään ideaa ei ole tullut siitä miten talous saataisiin paremmalle kurssille. No, ehkä liioittelin, koska onhan heillä aina valmiutta korottaa veroja vaikka oikein kunnolla, jotta voitaisiin tuhlata vielä enemmän.

Kuntapäättäjän olisi hyvä ymmärtää lukuja ja osata käyttää taskulaskinta päätöstensä tueksi. Osalle päättäjistä tuollainen toiminta tuntuu kuitenkin olevan täyttä hepreaa ja on ilmeisesti mukavampaa tehdä päätöksiä haaveiden ja toiveiden perusteella.

P.S. Kuntavaalien ehdokashankinta jatkuu helmikuun loppuun saakka. Meillä on jatkuvasti tilaa uusille ihmisille, joita kiinnostaa yhteisten asioiden hoito.

Avainsanat: Raisio, kuntavaalit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini