Keskiviikko 2.6.2021 - Mika Koivisto
Raisio valtuustossa (24.5.2021) päätettiin uudesta hallintosäännöstä. Hallintosäännön sisällä oli esitys poliitikkojen palkkioiden korottamisesta. Linkki.
Perussuomalaiset esitti taas kerran, että palkkioita ei korotettaisi. Kannatus palkkioiden pitämiseksi ennallaan ei saanut vastakaikua muilta puolueilta mutta yksi kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuutettu oli meidän kanssa samalla kannalla.
Kaikki muut valtuutetut olivat sitä mieltä, että sopeuttamistoimien keskellä kaupungilla on löysää rahaa palkkioiden korottamiseen.
Sama tilanne oli myös vuonna 2017. Esitin, että tuolloinkaan palkkioita ei olisi korotettu. Vain perussuomalaiset olivat korotuksia vastaan.