Uusi ilmiö Raisiossa

Tiistai 30.12.2014 - Mika Koivisto

Rannikkoseutu uutisoi 30.12.2014 teinipoikien ryöstöstä, joka oli tapahtunut edellisenä lauantaina Raision keskustan linja-autopysäkillä. Pojilta oli viety kännykkä ja rahat. Ryöstäjiksi epäillään ulkomaalaistaustaisia nuoria.

Tässä tapauksessa ei onneksi sattunut fyysistä pahoinpitelyä ryöstöön liittyen, eikä muutenkaan huvikseen pahoinpidelty uhreja, kuten Helsingissä on tänä vuonna tapahtunut. Mutta aika on todennäköisyyden puolella ja on täysin mahdollista, että Raisiossakin pahoinpitelyjä tullaan kirjaamaan ylös. Enää on kysymys siitä, että kuinka vakavia tapauksia tulemme näkemään.

Olen yrittänyt pitää keskustelua yllä Raision maahanmuuttotilanteesta ja monesti vielä maininnut mahdollisuudesta, että Raisiossakin tulee myös sosiaalisia ongelmia holtittomasta väestönsiirrosta taloudellisten ongelmien lisäksi. Nyt julkaistu uutinen ryöstöstä on ensimmäisiä julkisuuteen tulleita tapauksia Raisiossa. Kärsijöinä ovat nuoret, jotka nimenomaan joutuvat kohtaamaan monikulttuurisuuden käytännön seuraukset. Suurinta osaa valtuustoa asia ei ole juurikaan kiinnostanut, koska eihän se heitä kosketa. Tai koskettaa, mutta maksajan roolissa, eikä sitäkään ymmärretä.

Pitäisi kai kysyä, että miten Raision sosiaalitoimi ja poliisi ovat varautuneet tilanteeseen, jossa ryöstely ja pahoinpitely lisääntyvät huomattavasti? Onko resursseja ottaa tilanne haltuun?Tällainen ilmiö täytyy pysäyttää alkuunsa ja kitkeä juurineen.

Kunhan vuosi nyt vaihtuu, niin tulen pyytämään virkamiehiltä tilastotietoa vuoden 2014 vastaanottoluvuista, ts. väestönsiirtomääristä. Kun luvut ovat selvillä, niin asia tullaan taas nostamaan esiin hallituksessa ja valtuustossa ja tässä tapauksessa etsitään myös syyllisiä sovittujen määrien ylittämisen takia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ryöstö, Raisio