Hyvää loppukesää

Keskiviikko 14.8.2013 - Mika Koivisto


Hyvää loppukesää. Se on lomat ohi ja kesätaukokin on kohta ohi kaupungin luottamustoimissa. Jotain pitäisi taas alkaa kirjoitella mutta ei nyt joka kerta viitsisi haitallisesta maahanmuutosta kirjoittaa, vaikka ongelma ei minnekään olekaan poistunut ja liittyy aika vahvasti myös kaupungin ja valtion talousongelmiin. Maahanmuuttoon palataan varmasti tulevissa kirjoituksissa. Tämäkin kirjoitus jää vähän lyhyeksi mutta kai se tästä, kun kausi lähtee taas käyntiin.

Seuraavaksi alkaakin vääntö kaupungin budjetista ja mahdollisista veronkorotuksista. Oma mielipide on, että veroja ei tulisi korottaa missään tapauksessa ilman rakenteellisia uudistuksia. Ja mielestäni veroja ei tulisi korottaa edes tuossa tapauksessa.
Verojen korotukset vievät viimeisenkin ostovoiman kuluttajilta ja näin lisäävät talouden näivettymistä. Ei se virkamies osaa sitä sinun veroeuroasi käyttää yhtään tehokkaammin, vaan pikemminkin siitä eurosta jää osa koneiston pyörittämiseen. Veronkorotuksia on jo muutenkin tulossa valtion puolelta ja ensi vuoden alussa mm. sähkön hintaan on tulossa korotuksia tai veroja tai miksi hallitus niitä ikinä kutsuukaan.
Nykyinen valtion sekasikiöhallitus ei ole pystynyt mitään muuta tekemään, kuin keksimään lisää veroja ja korottamaan vanhoja veroja entisestään. Jos verojen korotukset ovat tie onneen ja autuuteen, niin miksiköhän muualla päin maailmaan ei ole keksitty tällaista keinoa talouskasvun parantamiseen? Rahan pitää kiertää ja tuottaa ilman, että koneisto pääsee siihen väliin sotkemaan kuvioita. Uusia työpaikkoja ei synny sääntelyä ja veronkorotuksia lisäämällä muualle kuin julkiselle sektorille.

Avainsanat: kunnallisveron korotus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini