Purkutalojen asuinkäytöstä

Torstai 5.2.2015 - Mika Koivisto


Vasemmistoliitto teki aloitteen kaupungin lunastamien omakotitalojen vuokraamisesta. Aloitteessa toivotaan asumistukimenoihin säästöjä.

Yleensä tällaiset talot ovat olleet jo jonkin aikaa kylmillään ja talot eivät täytä kriteereitä, joita nykyään asumiselle asetetaan. Asunnot ovat syystä jätetty asumattomiksi jo edellisen omistajan toimesta. Ei niitä turhaan kutsuta purkutaloiksi.

Mitään säästöä asuntojen vuokraamisesta ei kertyisi, päinvastoin. Asunnot ovat kaupungin omistuksessa ja kaupunki vastaisi myös asuntojen remontoimisista ja akuuteista korjauksista.

Ongelmia tulee, jos tällaiset asunnot annetaan asutettaviksi epäsosiaaliselle ainekselle. Tämä ryhmä voi tyytyä hieman nuhjuisempaan asuntoon, mutta elintapojensa takia eivät sovellu kenenkään naapurustoon asumaan.

Vanhempieni talon naapurissa sijaitsi tällainen vanha pieni mummonmökki, jonka omistaja oli antanut kaupungin sosiaalitoimelle edelleen vuokrattavaksi. Mökki sijaitsee Mahittulassa pienellä alueella, jossa on noin 5-7 omakotitaloa. Tällaiselle rauhalliselle alueelle sosiaalitoimi päätti sitten sijoittaa moniongelmaisen miehen asumaan.

Talossa alkoi heti vierailemaan samanlaisia laitapuolen kulkijoita kuin vuokralainenkin ja eipä aikaakaan, kun naapurustossa tapahtui varkauksia. Poliisejakin paikalla kävi tavanomaista useammin. Kun tuosta vuokralainen aikanaan häipyi, tuli tilalle vastaavanlainen narkomaani ja meno jatkui entisenlaisena. Epämääräisiä vierailijoita, poliiseja säännöllisesti, varastettua tavaraa veneistä alkaen pitkin pihaa, pihalla iso kasa romua ja roskaa, autojen öljynvaihtoa valuttaen öljyt suoraan maahan pohjavesialueella, huutelua naapureille ja sekavaa käytöstä pihalla, murto naapuriin, kortitta ajoa humalassa, josta taas poliisien vierailuja.

Poliisit siis kävivät useasti asunnossa mutta sosiaalitoimesta kukaan ei käynyt tarkastamassa mitä talossa puuhattiin. Oli ilmeisesti vain sijoitettu pois silmistä muiden vaivaksi. Lopulta tästä häiriköstä päästiin ja hän muutti Keski-Suomeen jonkun muun kunnan riesaksi. Mökkiin ei tämän jälkeen tullut enää ketään asumaan, koska asunto oli tuhottu täysin asumiskelvottomaksi. Saattaa olla, että Raision sosiaalitoimi joutuu edelleen maksamaan omistajalle vuokraa tai korvauksia tyhjästä purkukuntoisesta talosta.

Tällaisten tapausten takia asuntoja ei tule antaa vuokralle. Talot ovat yleensä niin huonossa kunnossa, että eivät kelpaa tavallisille ihmisille asuinkäyttöön ja normaaleiden naapurien takia asuntoja ei tule antaa tukikohdiksi syrjäytyneille alkoholisteille tai narkomaaneille.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini