Pakolaissopimus uuteen valmisteluun

Maanantai 11.4.2016


Raision kaupunginhallituksen 11.4. kokouksessa päätettiin äänestyksen jälkeen palauttaa pakolaissopimus uuteen valmisteluun. Uutta valmistelua asiassa kannattivat kokoomus, sosiaalidemokraatit ja perussuomalaiset. Keskusta ja vasemmistoliitto olisivat halunneet hyväksyä sopimuksen sellaisenaan ilman mitään kritiikkiä.

Kaupunginjohtajan esitys hyväksyä sopimus on heppoinen ja vaatii tuekseen ainakin esimerkiksi kustannusselvityksiä.

Sopimuksessa esitetään Raisiolle 60 henkeä kolmen vuoden aikana ja koko määrä voisi tulla jo ensimmäisenä vuotena. Määrästä puuttuvat perheiden/sukujen yhdistäminen ja niin sanottu itsenäinen muutto vastaanottokeskuksista Raisioon. Näiden vaikutus oikeaan määrään on moninkertainen. Arviolta sovittu 60 voisi tarkoittaa vaikkapa 200-250 henkeä.

Sopimuksessa ja esittelytekstissä mainitaan valtion maksamat laskennalliset korvaukset. Laskennalliset korvaukset, mitkä ovat edelleen 90-luvun tasolla. Laskennalliset korvaukset, mitkä Kuntaliiton mukaan eivät kata edes puolia todellisista kustannuksista.

Olen monesti todennut, että asian käsittelyllä ei ole kiire. Meillä on asiasta sovittu hallituksessa vuonna 2013 vuosiksi 2014-2016, joten aikaa on vuoden loppuun. Olen myös tuonut julki, että katsotaan nyt rauhassa, miten vuosi sujuu taloudellisesti ja ei ainakaan ennen talousarvioneuvotteluja palata asiaan.

Riskinä on, että teemme nyt taloudellisesti raskaan päätöksen kaupungille ja syksyllä joudumme sitten miettimään verojen korotuksia ja palveluiden leikkauksia. Kaupunginjohtaja ei ainakaan vielä ole kertaakaan osannut sanoa, että mistä leikataan, jos taloudellinen tilanne vaatisi säästöjä. Ja kustannuksia sopimuksen lukumäärien kasvattamisesta väistämättä syntyisi.

Naantalissa sopimus on jätetty myös pöydälle kh:n kokouksessa. Merkit ovat sellaiset, että sopimusta ei tulla missään nimessä hyväksymään ELY-keskuksen esittämässä muodossa.

Kaarinassakin sopimus herättää varmasti lisää keskustelua, eikä ihan sukkana ole hyväksyttävissä.

On mukavaa huomata, että päättäjät ottavat luvut ja tosiasiat huomioon päätöksiä tehtäessä. Huomataan, että ko. toiminta vaatii paljon rahaa ja sitä toimintaa on vaikeaa perustella kuntalaisille veronkorotusten ja leikkausten lomassa.

P.S. Vieläkin osalle ihmisistä on asiasta keskusteltaessa epäselvyyttä termeistä yms. Kun keskustellaan maahanmuutosta, niin silloin keskustellaan nimenomaan maahanmuutosta eli maahanmuuttopolitiikasta, ei maahanmuuttajista henkilöinä.

Avainsanat: Pakolaissopimus, ely-keskus, Raisio, maahanmuutto


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini