Realismia populismin sijaan

Torstai 16.3.2017 - Mika Koivisto


Kuntavaalit ajaa puolueet ja ehdokkaat lupailemaan vaikka kuun taivaalta, jos se vähääkään edistää oman ja puolueen vallan säilymistä. Lupauksilla tarkoitan sellaisia hankkeita, joissa kunnan rahaa ollaan surutta laittamassa menemään vailla minkäänlaista ideaa tuloista.
Raision kuntavaalipaneelissa kaikki puolueet olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että kuntaveroa ei tule nostaa. Tosin keskustelun aikana vasemmistoliiton ehdokas totesi ymmärtäneensä kysymyksen väärin ja vihreidenkin ehdokas oli jo osallistumassa niin moneen rahaa vievän hankkeeseen, että ilman huomattavia veronkorotuksia niitä ei rahoiteta. Myös sdp:n linja on sellainen, että lupaillaan kaikkea hyvää ja kaunista ilmaiseksi, mutta tulopuoli jää sattuman ja onnen varaan.
Suurin vedätys kuntavaaleissa tulee olemaan lupaus päivähoitomaksujen ja terveyskeskusmaksujen poistamisesta. Kustannusvaikutuksia lupauksien tekijät eivät ole esittäneet, mutta on aivan selvää, että kustannukset ovat huomattavat. Mutta sehän ei näitä kansanvillitsijöitä huoleta, koska valtaa on saatava hinnalla millä hyvänsä.
Realistisempi tapa helpottaa kuntalaisten elämää olisi se, että yhdessä tekisimme töitä raisiolaisten vesimaksujen kohtuullistamiseksi. Myös kiinteistöveron alentaminen naapurikuntien tasolle olisi harkinnan paikka. Voisimme näin saada entistä useamman muuttajan harkitsemaan Raisiota asuinpaikkana.
Mika Koivisto (ps), kaupunginhallituksen jäsen, perussuomalaisten valtuustoryhmän pj, Raisio
Kirjoitus julkaistu Turun Seutusanomien Vaalikulmassa 9.3.2017 ja Rannikkoseudun mielipideosastolla 10.3.2017.

Avainsanat: Raisio, perussuomalaiset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini