Yle uutisoi harhaanjohtavasti maahanmuuttajien kuntapaikoista

Lauantai 19.1.2019 - Mika Koivisto

Ylen pauhaa jaskaa tai sitten uutisissa tahallaan hämätään vastaanottajaa (Kohdasta 00:24). Yle kertoo, että kiintiöpakolaisia ei riitä kaikkiin kuntiin, joissa on kuntapaikkoja tarjolla. Suomen kiintiöpakolaisten määrä on 750 ja kuntapaikkoja on tarjolla vuosittain noin 1300 kappaletta.

Annetaan siis ymmärtää, että enemmänkin voitaisiin ottaa maahanmuuttajia, koska kuntapaikat ovat täyttämättä. Yle jättää kertomatta, että kuntapaikkoja täytetään myös turvapaikanhakijoilla ja ns. turvapaikanhakijoilla.

Ely-keskukset maanittelevat jatkuvasti kuntia kasvattamaan kuntapaikkojen määrää, jotta kuntiin pystyttäisiin sijoittamaan entistä enemmän esimerkiksi maahan laittomasti tulleita siirtolaisia, jotka ovat prosessin kuluessa muuttuneet turvapaikanhakijoiksi.

Viime vuonna Suomen rajojen yli lompsi noin 2500 laitonta siirtolaista. Kun tuohon määrään lasketaan mukaan kiintiöpakolaiset, on kuntapaikkoja tarvitsevien määrä noin 3200-3300 maahanmuuttajaa. Lisäksi tietysti aiemmat tulijat, jotka eivät ole vielä kuntapaikkaa saaneet.

Muutama vuosi sitten kirjoitin maahanmuuttajien kuntiin sijoittamisesta jonkin verran, koska asia oli silloin(kin) erittäin ajankohtainen Raisiossa.

Tuolloin kuntapaikkoja oli vuosittain tarjolla keskimäärin noin 1300 kappaletta. Kuntapaikkojen määrä kasvoi hetkellisesti vuoden 2015 maahanmuuttokriisin seurauksena mutta paikkojen määrä näyttää palanneen taas aiempiin lukemiin.

Kuntapaikkoja ei siis riitä kaikille maahan tulleille, vaikka lukumääräisesti kiintiöpakolaisille nuo paikat riittäisivätkin. Ongelmana on myös se, että kaikki kuntien myöntämät paikat eivät kiinnosta tänne tulijoita. Suurimpien kaupunkien ja ympäryskuntien kuntapaikat kiinnostavat mutta vähänkin syrjemmässä olevat paikat jäävät täyttämättä.


Esimerkiksi Varsinais-Suomessa paikkoja jää täyttämättä, koska hätää ja vainoa pakeneville ei kaikki paikkakunnat kelpaa, kuten voimme seudullisen kotouttamisohjelman tekstistä lukea.

”Pienempien kuntien osalta kehitys on ollut myös myönteistä: Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko ovat tehneet ELY-keskuksen kanssa vastaanottoa koskevan sopimuksen vuosiksi 2016-2018, mutta käytännössä ELY-keskus ei ole kyennyt sijoittamaan pakolaisia ko. kuntiin. Tämä johtuu pääosin siitä, että pakolaisten kuntiin sijoittaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä pakolaisilla ole oikeaa ja riittävää tietoa asumisesta pienemmillä paikkakunnilla.” kotouttamisohjelma, s 4.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntapaikat, kiintiöpakolaiset, maahanmuuttajat