Kuulumisia kaupunginhallituksesta

Tiistai 3.11.2020 - Mika Koivisto

Raision kaupunginhallitus käsitteli 2.11. kokouksessaan mm. Turun valtuuston pyytämää lausuntoa raitiotiestä ja ensi vuoden veroesityksiä valtuustolle.

Asiaa raitiotiestä on tullut käsiteltyä blogissa aiemmin ja olen kirjoittamiani asioita tuonut muiden kaupunginhallituksen jäsenten tietoon.
Virallisia selvityksiä lukemalla ja niiden avainkohtia avaamalla muillekin valkeni, että hanketta ei voitu joukkoliikennesyillä puoltaa. Kun joukkoliikennesyyt eivät olleet riittävän painavia, hanketta alettiin kutsua kaupunkikehityshankkeeksi. Hankkeen vaikutuksista annettiin liian myönteisiä tulevaisuudenkuvia ja nostamani epäkohdat koko raitiotien tarpeellisuudesta nousivat keskusteluun.

Raitiotiehanke kuivui Raision osalta kasaan viime syksynä, kun Turussa ymmärrettiin, että hanke ei menisi läpi Raision valtuustossa. Turku päätti tehdä oman ratkaisun ja pelasi varman päälle tekemällä raitiotiestä Turun oman hankkeen seudullisen hankkeen sijaan.

Asia ei vielä aivan jäänyt tuohon, vaan Turku päätti tiedustella millaisella aikataululla Raisio voisi liittyä mukaan hankkeeseen.
Raision kaupunginhallitus antoi tänään lausunnon aikataulusta. Lausunto oli sellainen, että käytännössä asiaan palataan vuosikymmenen loppupuolella.

Veroasioissa kaupunginjohtajan esitys vuoden 2020 kuntaveroksi oli 0,5 prosenttiyksikön korotus 20,25 prosenttiin ja kiinteistöverojen pitäminen ennallaan.
Vastaesityksessä esitettiin kuntaveron pitämistä nykyisellään ja ehdotus voitti äänestyksen jälkeen 5-5, yksi tyhjä puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Olin nykyisen kuntaveron kannalla.

Hallituksessa tuli esitys vakituisen asuinkiinteistön kiinteistöveron laskemiseksi 0,41 prosenttiin. Tämä esitys meni hallituksessa yksimielisesti läpi.
Seuraavaksi veroasiat käsitellään valtuustossa 9.11. mutta olen melko varma, että vasemmistopuolueet tulevat esittämään kuntaveron nostoa ja suurella todennäköisyydellä korotus menee läpi.

Kiinteistöveron lasku on kuitenkin hyvä asia. Olen koittanut saada Raision kiinteistöveroa alemmaksi koko valtuustossa olon aikani mutta asia ei ole saanut vastakaikua kuin vasta viime vuosina. Mutta hyvä, että viimein on havahduttu Raision korkeisiin asumiskustannuksiin ja saadaan kaupunkia taas hieman houkuttelevammaksi uusille asukkaille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, kuntavero, kiinteistövero, raitiotie

Raitiotie Raision osalta käytännössä kuopattu

Maanantai 14.10.2019 - Mika Koivisto

Turun päätös joukkoliikenneratkaisuun liittyen siirtyy aina vaan eteenpäin ja tällä hetkellä päätös on siirretty kevääseen. Ei ole kyllä tietoa, että onko kyseessä vuoden 2020 kevät vai jonkun muun vuoden kevät.

Kantani, ja Raision perussuomalaisten kanta, on ollut jo pitkään hankkeen hylkäämisen puolesta. Perusteina mm. nykyisten linja-autojen välityskyvyn riittävyys pitkälle tulevaisuuteen eli noin 2040 – 2050 -luvuille saakka.

Raitiotie/superbussi olisi heikennys suurelle osalle raisiolaisia, jos esimerkiksi tehtailta päin tullessa täytyisi vaihtaa linja-autosta toiseen välineeseen keskustassa. Lisäksi pysäkkivälit pitenisivät ja vuorovälikin olisi pitempi. Raitiotie ei myöskään poistaisi linja-autojen tarvetta, joten joukkoliikenteen käyttökustannukset nousisivat.

Olen kirjoittanut ja puhunut Raision itsenäisestä ratkaisusta joukkoliikennepäätöksen suhteen jo jonkin aikaa. Meidän ei tarvitse odottaa Turun päätöstä, vaan voimme päättää itsenäisesti asiasta ennen Turkuakin. Kenties voimme näin jopa auttaa turkulaisia päätöksenteossa.

Kaupunginhallituksen 7.10. kokouksessa sosiaalidemokraatit vihdoin ilmoittivat kantansa raitiotieasiaan ja haluavat myös asian mahdollisimman nopeasti päätöksentekoon. Näillä näkymin joukkoliikenneratkaisun selvitykseen lähtemisestä päätetään seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa. Voi tosin olla, että jotkut poliittiset puolueet haluavat jättää asian pöydälle viivytelläkseen väistämätöntä mutta pöytäämisellä asia siirtyisi vain seuraavaan kokoukseen.

Jos nykyisillä asetelmilla mennään asiasta päättämään, on todennäköistä, että Raisio vetäytyy hankkeesta. Saattaa olla tiukkakin äänestys mutta jos perussuomalaiset, sosiaalidemokraatit ja keskusta eivät kannata hankkeeseen lähtemistä, niin se riittää.

Perjantaina 11. lokakuuta ilmestyneessä Rannikkoseudussa oli haastateltu valtuustoryhmien puheenjohtajia. Tuon jutun mukaan päätös pitäisi olla selvä ja ainoastaan vihreiden ryhmä on hankkeen takana vasemmistoliiton empiessä hiukan.

Kaiken edellä kerrotun perusteella valtuuston ja/tai kaupunginhallituksen päätöksen pitäisi olla sellainen, että Raisio ei lähde mukaan edes hankesuunnitteluun.
Tällainen tulos on myös ennen viime kuntavaaleja tehdyn vaalikonekyselyn mukainen. Kaupunkilehti Turkulainen julkaisi valitun valtuuston vaalikonevastaukset 22.4.2017 ja vastausten mukaan suurin osa nykyisistä valtuutetuista ei ole raitiotien kannalla.

Olisi perin kummallista näillä asetuksilla, jos päätös olisi jotain muuta kuin raitiotien/superbussin hylkäämistä esittävä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raitiotie, Raisio, joukkoliikenneratkaisu, perussuoamalaiset

Maahanmuuttoa ja ratikkaa

Perjantai 20.9.2019 - Mika Koivisto

Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnassa on kaksi perussuomalaisten aloitetta käsiteltävänä 25.9. ja muutama muukin asia, mihin on puututtava lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa ja myöhemmin ehkä valtuustossa.

Ensimmäinen aloite, johon on vastattu, liittyy Raision ja Ely-keskuksen väliseen sopimukseen pakolaisten/turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta kaupunkiin.

Aloitteessa esitetään, että Raisio neuvottelee uuden sopimuksen Ely-keskuksen kanssa ja laskee vastaanotettavien maahanmuuttajien määrän noin 1-3 henkilöön per vuosi ja lukumääriin lasketaan mukaan ns. kuntaan itsenäisesti muuttavat ja perheenyhdistämiset. Lisäksi esitetään, että tulijat sijoitetaan Raision Vuokra-asuntojen asuntoihin, jos tuolla yhtiöllä on ko. hetkellä osoittaa tulijoille asunto. Tulijat eivät saisi asuntojonossa erityiskohtelua eli etuiluoikeutta, vaan kaikkia asuntojonossa jonottavia tulisi kohdella tasapuolisesti.

Aloitteen vastaus on todella epämääräinen ja osin jopa virheellinen tai valheellinen. Vastauksessa todetaan mm. Raisioon muuttaneen vuosina 2016-2018 vain yhdeksän henkilöä Ely-sopimukseen liittyen. Väite ei pidä paikkaansa.
THL:n Sotkanetin mukaan pakolaisia tuli Raisioon em. vuosina 48 kappaletta.

Lisäksi kaupunkiin on muutettu ns. itsenäisesti vastaanottokeskuksista ja muista kunnista kokonaismäärän ollessa kolmen vuoden ajalta yli 100 henkeä. Määrä on siis noin kaksinkertainen mitä on päätetty kaupunginhallituksen päätöksessä 30.5.2016.
Selvennyksen vuoksi on mainittava, että ns. itsenäisesti muuttavien maahanmuuttajien määrään ei lasketa vaikkapa telakalle töihin tulevia ulkomaalaisia. He eivät näy tällaisissa tilastoissa, joissa käsitellään pakolaisia/turvapaikanhakoijoita/laittomia maahantulijoita.

Kaupunginhallitus on päättänyt vuoden 2016 keväällä, että Raisio vastaanottaa 60 turvapaikanhakijaa kolmelle vuodelle jaettuna. Vastaanotettavien määrään lasketaan mukaan ns. itsenäisesti muuttaneet ja perheenyhdistämistapaukset. Samalla päätettiin, että tulijat sijoitetaan Raision Vuokra-asuntojen asuntoihin.
Tällä sijoituspäätöksellä oli tarkoitus lopettaa välivuokrauksen käyttö ja varmistaa se, että vuokra-asuntoja jäisi myös raisiolaisten nuorten ja muiden tarvitsijoiden saataville kohtuuhintaan.

Toinen aloite liittyy vetovoimatekijöiden selvittämiseen, jotka aiheuttavat humanitaarista maahanmuuttoa Raisioon. Lisäksi aloitteessa pyydetään selvittämään onko vastaanotetut pakolaiset sijoitettu RaVu:n asunoihin, kuten kaupunginhallituksen 30.5.2016 päätöksessä on päätetty.

Kuten johtavan sosiaalityöntekijän vastauksesta voi lukea, päätöstä ei ole noudatettu. Ehkä ei ole ymmärretty mitä päätös tarkoittaa tai sitten on jostain syystä toimittu päätöstä vastaan raisiolaisten vahingoksi.
Kun päätöstä tehtiin, oli tarkoituksena varmistaa, että tulijoita ei ole enempää kuin on mahdollista sijoittaa vapautuviin asuntoihin. Tämän päätöksen noudattaminen olisi varmistanut sen, että tulijoiden määrät olisivat todennäköisesti pysyneet alle 20 henkilön per vuosi, kuten oli päätetty.

Sosiaalityöntekijät ovat omavaltaisesti tulkinneet ja soveltaneet kaupunginhallituksen päätöstä ja ottaneet kaupunkiin enemmän turvapaikanhakijoita kuin mitä olisi ollut mahdollista asuttaa vapaiden ja sopivien vuokra-asuntojen puitteissa.
Oikea toimintatapa olisi ollut noudattaa päätöstä ja ottaa vastaan vain sen verran turvapaikanhakijoita kuin olisi ollut mahdollista sijoittaa juuri sillä hetkellä vapaana oleviin asuntoihin. Nyt on menty tekemään välivuokraussopimuksia(?) yksityisten vuokranantajien kanssa ja samalla aiheutettu vuorien nousua ja pulaa asunnoista mm. raisiolaisille nuorille.

Tämänkään aloitteen vastauksessa ei ole oikeastaan ollenkaan vastattu kysymykseen, vaan vastaus on sisällöltään tyypillistä monikulttuurisuusliturgiaa.
Vastauksessa mm. todetaan, että Raision etuna on saada uusia asukkaita. Näinhän ei todellakaan ole Raision tai minkään muunkaan kunnan osalta, jos kyse on humanitaarisesta maahanmuutosta. Humanitaarinen maahanmuutto lisää kunnan menoja ja aiheuttaa pahimmillaan vakavampiakin ongelmia.

Näiden kahden aloitteen vastauksiin tullaan puuttumaan ja tavoitteena on vähentää turvapaikkaturistien vastaanottoa Raisioon.

Lautakunnan listalla on lisäksi mm. sosiaalisen asumisen toimintasuunnitelmaa ja Olkkarin toiminnan vakinaistamista. Koko esityslista.

Raisiossa on sosiaalisen asumisen asuntoja noin 130 kappaletta. Määrä on noin viisinkertainen esimerkiksi Naantaliin ja Kaarinaan verrattun.
Toimenpiteenä tai tavoitteena pitäisi olla, että asuntojen määrää saataisiin vähennettyä verrokkikuntien tasolle. Nyt kuitenkin johtava sosiaalityöntekijä ehdottaa tässä(kin) tapauksessa, että resursseja tulisi lisätä.
Resurssien lisäys tässä asiassa taas tarkoittaisi sitä, että tulisi entistä enemmän asiakkaita sosiaalisen asumisen pariin. Eli taas vetovoimatekijä, jollaisia emme halua lisää.
Näiden virkamiesten ajatusmaailma on jotenkin takaperoinen normaaliin ihmiseen verrattuna. Ensiksi aiheutetaan ongelma ja kun ongelma on tarpeeksi paisunut, niin ehdotetaan korjaustoimenpiteeksi lisää resursseja itseaiheutettuun ongelmaan.

Esityslistalla oli vielä se Olkkariasia. Tämäkin hanke lähti määräaikaisuudesta mutta kuinka ollakaan, nyt ollaan taas lisäämässä menoja tekemällä hankkeesta pysyvä. Ronald Reagan aikoinaan totesi jotenkin niin, että hallinto ei koskaan vapaaehtoisesti pienennä kokoaan ja julkinen virasto/hanke on lähinnä ikuista elämää tällä maapallolla.
Niin siis tässäkin. Kun lukee esittelytekstiä ja liitettä, niin en näe koko hankkeessa mitään sellaista miksi sitä pitäisi jatkaa. Samat asiat ovat saavutettavissa kirjastossa.

Ratikka-asiaa sen verran, että Turun Sanomien toimittaja soitti ja kysyi Raision perussuomaisten valtuustoryhmän mielipidettä raitiotiehen.
Vastasin, että emme kannata hanketta ja olemme olleet tällä linjalla vuosia. Kerroin myös, että emme ole kategorisesti hanketta vastaan mutta tällä hetkellä asia ei ole Raisiolle ajankohtainen.
Eli ei siis kannata ihmetellä, jos en ole tyrmännyt hanketta ikuisesti. Mutta näillä näkymin Raisiolla ei ole tarvetta raitiotielle ainakaan pariin kymmeneen vuoteen. Näistä raitiotieasioista ja laskelmista löytyy aiempia kirjoituksia tästä blogista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maahanmuutto, Raisio, raitiotie, ratikka

Ei raitiotietä Raisioon

Tiistai 30.4.2019 - Mika Koivisto

Joukkoliikenteen päätökset siirtyivät Turussa elokuulle ja ilmeisesti myös Raisiossa päätöksiä lykätään syksyyn.

Olen puhunut Raision päätöksestä ja ajankohdasta mm. hallituksen puheenjohtajan kanssa ja todennut, että meidän on nyt aika tehdä omat ratkaisut ilman Turun aikatauluja. Joko niin, että päätös tulee hallituksen pöydälle tavanomaisia reittejä pitkin tai sitten perussuomalaiset tekevät asiasta valtuustoaloitteen.

Kun lukee raitiotiestä kertovia uutisia ja kannanottoja, niin niissä mainitaan Raision osallistuminen varmana kuin se päätös osallistumisesta olisi jo nuijittu pöytään. Näin ei ole eli Raisiossa ei ole tehty päätöstä osallistua raitiotiehankkeeseen.

Siksi Raision tulisi nyt selväsanaisesti kertoa Turun päättäjille, että me emme ole osallistumassa tällä hetkellä raitiotien rakennussuunnitelmiin. Kertomalla oman kantamme voisimme samalla auttaa turkulaisia päättäjiä päättämään ja koko hanke ehkä haudattaisiin toistaiseksi liian kalliina investointina.

Raisiossa perussuomalaiset ovat olleet jo vuosia sitä mieltä, että hanke on liian kallis Raisiolle, eikä tuo parannuksia nykyiseen liikennöintiratkaisuun verrattuna.

Muista puolueista voin arvioida vasemmistoliiton ja vihreiden olevan raitiotiehankkeen takana. Keskusta ei ole hankkeen takana. Kokoomus ja sosiaalidemokraatit ovat ilmeisesti jakautuneet ryhmien sisällä mutta muutamien kanssa keskusteltuani voisin veikata, että kumpikaan puolue ei tule kannattamaan raitiotiehankkeeseen osallistumista.

Turussa kaupunginjohtaja Arve siis siirsi ratkaisun elokuulle ja luulen, että hän yrittää vain pelata aikaa ja saada riittävän määrän kannattajia hankkeen taakse. Ehkä Arvekin tietää, että Raisiosta kannatusta ei ainakaan tällä hetkellä löydy ja siksi päätöstä pitää viivyttää viimeiseen asti ja odottaa jotain ihmettä tapahtuvaksi.

Näillä näkymin Raisio ei tule osallistumaan hankkeen suunnitteluun ja kustannuksiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raitiotie, Turku, Raisio, joukkoliikenne

Nykyinen joukkoliikenneratkaisu riittää Raisiossa pitkälle

Lauantai 5.1.2019 - Mika Koivisto

Mielenkiintoinen selvitys joukkoliikennevälineiden välityskyvyistä ja välityskyvyn tarpeista eri reiteillä liittyen Turun joukkoliikenneratkaisuun.

Vielä mielenkiintoisempaa on selvityksen anti Raision osalta.

Tällä hetkellä linjalla Raisio - Kauppatori suurin matkustajakuormitus aamu- ja iltapäivällä on noin 280-315 matkustajaa/tunti/suunta. Tuostakin taitaa suurin osa olla välillä Kauppatori - Raunistulan koulu, kuten raportin ennusteessa mainitaan.

Telibussin kapasiteetti löysästikin laskettuna on 60-70 matkustajaa ja teoreettinen enimmäisvälityskyky 80-90 matkustajaa. Jos lasketaan tuolla alimmalla luvulla eli 60 matkustajaa ja kymmenen minuutin vuorovälillä, niin välityskyky on silloin 360 matkustajaa/tunti/suunta. Riittää siis paremmin kuin hyvin.

Jos vuoroväliä lyhennetään viiteen minuuttiin ja kasvatetaan matkustajamäärää per bussi maltillisesti ja oletetaan määrän olevan 70 matkustajaa, niin välityskyky olisi silloin 840 matkustajaa/tunti/suunta

Selvityksen mukaan Raisiolle riittäisi nykyinen telibussi vielä 2050-luvulle saakka, jos vuosittainen kasvu matkustajamäärissä on noin 2 %. Jos matkustajamäärien kasvu olisi huomattavasti väestönkasvua nopeampaa eli 3,7 % vuodessa, niin telibussi riittäisi Raision osalta hyvin 2040-luvulle.

Raitiotietä, ja superbussia, tarvittaisiin vasta, jos matkustajamäärät kasvaisivat niin paljon, että matkustajia olisi vähintään noin 1000/tunti/suunta.

Nyt viimeistään Raisiossa voitaisiin tehdä suoraselkäisesti itsenäinen päätös joukkoliikenteen osalta, eikä tunkea päätä hiekkaan kuin kamelikurki ikään. Odotan raisiolaisilta päättäjiltä selkärankaa tehdä kerrankin päätös ilman, että seistään Turun selän takana ja syytetään muita, kun mentiin ajopuuna mukana.

Selvityksessä on toinenkin mielenkiintoinen asia koskien Itäharjun Tiedepuiston alueen väestönkasvua. Jos alueelle halutaan 3180 uutta asukasta vuoteen 2035 mennessä, edellyttää tuollainen kasvu noin neljän kerrostalon rakentamista vuosittain vuosien 2020-2035 aikana.

Olen samaa asiaa sivuten joskus kirjoittanut täällä blogissa tai Facebookissa, että jos Raisioon tulee 40-50 maahanmuuttajaa vuodessa, niin se vaatii aina uuden kerrostalon tulijoille. Ja jos taloja ei rakenneta, niin se tarkoittaa sitä, että vuokrat nousevat ja oma nuoriso joutuu muuttamaan muualle vieraiden tieltä.

Mutta tuo selvityksen laskelma tarkoittaa myös sitä, että Raision väestönkasvu tuskin tulee olemaan kovin merkittävää ja ei ainakaan sellaista, että pikaraitiotietä tai superbussia tarvitsisimme aivan lähiaikoina.
Pienellä laskemisella voidaan todeta, että jos Raision odotetaan kasvavan tuollaiseksi 30 000 asukkaan kaupungiksi vaikkapa tuohon vuoteen 2035 mennessä, niin vuosien 2020-2035 aikana pitäisi tänne rakentaa noin 100 kerrostaloa eli keskimäärin melkein seitsemän taloa vuodessa.
Ei pojat onnistu meillä.

Tällä hetkellä Raisiossa on rakenteilla muistaakseni 4 kerrostaloa ja jo nyt rakennuttajat parkuvat, että ei kannata rakentaa ja kohteet on muutettava vuokrakohteiksi ja valtiota huudetaan mukaan yritysten taseidenparannustalkoisiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, joukkoliikenne, pikaraitiotie, raitiotie, superbussi

Mielipidekirjoitus seudullisesta joukkoliikennehankkeesta

Torstai 1.11.2018 - Mika Koivisto

Kirjoitin mielipidekirjoituksen seudullisesta joukkoliikennehankkeesta ja Raision osallisuudesta hankkeeseen.

Kirjoitus on luettavissa seuraavissa lehdissä:

Turun Seutusanomat
Lue tästä

Rannikkoseutu (luettavissa vain tilaajille)
Lue tästä

Turun Sanomat
Lue tästä

Kun Raision talousarviota on nyt käsitelty kaupunginhallituksessa, niin tiedän olevani oikeassa mielipiteeni kanssa.

Näinkin pienelle kunnalle tuollaiseen hankkeeseen mukaan lähteminen olisi pelaamista suurella riskillä. Jos ja kun hankkeen todelliset kustannukset karkaavat ja joukkoliikenteen liikennöintikulut kasvavat, niin se olisi Raision menoa ja kuntaliitos Turkuun väistämätön.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, joukkoliikenne, raitiotie, superbussi

Joukkoliikenneratkaisusta

Lauantai 10.2.2018 - Mika Koivisto

Seudullista joukkoliikenneratkaisua on puitu lehdissä, sekä Turun ja Raision kaupunginhallituksien tiedotustilaisuudessa.

Raision Perussuomalaiset ovat tuoneet esiin raitiotien korkeita rakentamiskustannuksia esiin jo vuodesta 2012-2013, ja onkin mukavaa huomata, että muutkin puolueet Raisiossa ovat nykyään samoilla linjoilla kanssamme.

Tosin vielä on vääntämistä myös toisen huonon vaihtoehdon eli superbussin järkevyydestä ja soveltuvuudesta raisiolaisille.

Superbussivaihtoehto on myös kallis ratkaisu, vaikka ei yhtä katastrofaalisen kallis kuin raitiotie. Mutta kallis kuitenkin, koska seutuliikenne pysyisi vielä osittain mukana kuvioissa ja superbussin kustannukset tulisivat uutena lisänä vanhojen maksujen päälle.

Raisiolaisille superbussi tarkoittaisi siis enemmän kustannuksia, vähemmän pysäkkejä ja harvempia vuorovälejä. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, eihän?

Raisioon tulisi suunnitelman mukaan pysäkki keskustaan, kaupungintalolle ja Huhkolle. Eli vain kolme pysäkkiä. Keskustasta Lumparlan suuntaan tilanne olisi sellainen, että seutuliikennettä täytyisi ajaa kuten nykyään, mutta Turkuun jatkavat joutuisivat vaihtamaan bussia keskustassa.

Näen tuollaisen toiminnan aika huonona ratkaisuna, varsinkin jos Raision keskustaan tulisi tuon seurauksena jonkinlainen bussiterminaali vaihtoja ja kääntöjä varten.

Jos tänä keväänä asiasta pitää päättää, niin olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi tässä vaiheessa lähteä mukaan kumpaankaan (raitiotie/superbussi) hankkeeseen. Raisiolla on edessään E18 tien kanssa erittäin suuret projektit ja nyt meidän tulisikin keskittyä tuon hankkeen läpiviemiseen. Kun tiehanke on mallillaan, voimme sitten katsoa minkälaista ratkaisua tarvitsemme joukkoliikenteen kanssa.
Todennäköisesti kaistojen lisääminen Raisiontielle on järkevin ja kustannustehokkain ratkaisu raisiolaisten kannalta.

P.S. Hiukan ollut kirjoitusten kanssa hiljaisempaa mutta samojen vanhojen asioiden kanssa edelleen väännetään aina tilaisuuden tullen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, joukkoliikenne, raitiotie, superbussi

Raisio halutaan maksamaan raitiotietä

Lauantai 5.12.2015

Turun kaupunginhallitukselta tulee todennäköisesti esitys Raisiolle pikaraitiotiesuunnitelman ulottamisesta Raision keskustaan saakka (TS)(RS).

Hankkeen selvityksen hinnaksi on arveltu 140 000 euroa. Eli todennäköisesti maksetaan konsultille hienoista kuvista pysäkkeineen ja bulevardeineen ja todetaan, että siinä on ratkaisu ihan kaikkeen ja lopullisesti.

Varsinaisen toteutussuunnitelman hinnaksi on arvioitu noin 20 miljoonaa euroa. Jos tuo noin 20 miljoonaa euroa jaetaan asukasperusteisesti, niin Raision osuus on hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Suunnitelman kustannusten jakautumisesta eri vuosille ei ole tietoa. Turussa raitiotien rakentamiskustannuksiksi on arvioitu yli 300 miljoonaa euroa.

Tällainen ”investointi” kasvattaisi Raision velkaa huomattavasti ja velkaa ei raitiotien tuotoilla pystyttäisi maksamaan, vaan se kuoletettaisiin muilla tuloilla eli veroilla.

Tarkastellessa Raision talousarvioita viime vuosilta, voi huomata kuinka joukkoliikenteen palvelutasoa on parannettu ja nettomenot silta osin ovat kaksinkertaistuneet. Raitiotie kasvattaisi edelleen joukkoliikennepalveluiden menoja, ja jos kaupungin tulot eivät lisäänny, joudutaan rahoitus raitiotiehen kattamaan muita palveluja leikkaamalla.

Perusteina raitiotielle käytetään usein epämääräistä mainintaa kiinteistöjen arvonnoususta reitin varrella tai raitiovaunujen itsessään houkuttelevan ihmisiä käyttämään raitiotietä.

Kiinteistöjen arvonnousu hyödyttäisi harvoja suurimman osan joutuessa kustantamaan tämän oletetun arvonnousun. Mitä hyötyä arvonnoususta on asuntoa hankkivalle, kun jo nyt asuntojen hinnat karkaavat yhä useamman ulottumattomiin. Eikö tarkoitus olisi saada asuntojen hintoja kohtuulliselle tasolle?

Raision keskustasta on jo nyt äärimmäisen helppoa ja vaivatonta kulkea linja-autolla Turkuun. Ja todennäköisesti ne ihmiset joukkoliikennettä jo käyttävät keille se sopii. On todella optimistista ajatella, että keskustan ulkopuolelta ajettaisiin autolla keskustaan ja vaihdettaisiin raitiovaunuun vain sen takia, että pääsee ajamaan raitiovaunulla. Jos näin sattuisi tapahtumaan, niin ongelma olisi parkkipaikkojen puute. Kaavoittaisimmeko sitten keskustan ja lähialueen vapaat tontit parkkipaikoiksi?

Kun joukkoliikenteen palvelutasoa on viime vuosina lisätty, on tilanne käsittääkseni tällä hetkellä hyvällä mallilla Föleineen päivineen. Kannattaisi ehkä muutama vuosi odottaa ja tutkia tilannetta erittäin tarkkaan, jotta emme taas sitoutuisi johonkin ylikunnalliseen hankkeeseen, mistä ei päästä eroon millään, vaikka kustannukset nousevat ylisuuriksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raitiotie, superbussi, Raisio, pikaraitiotie