Vuoden 2021 talousarviokäsittelyä

Lauantai 28.11.2020 - Mika Koivisto

Valtuusto päätti nostaa kunnallisveroa 0,5 prosenttiyksikköä, kuten aiemmin arvelinkin käyvän.
Äänestys meni taas saman kaavan (20 – 23) mukaan eli veronkorotuksen puolesta äänesti sdp, vasemmistoliitto ja vihreät. Verotuksen pitämistä nykytasolla kannattivat kokoomus, perussuomalaiset, keskusta, kd ja rkp.
Vihreiden Engström näemmä palautettiin ruotuun ja luultavasti koko vihreä ryhmä oli saanut demareilta noottia ”oikeasta” äänestyskäyttäytymisestä.

Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistövero onneksi laski 0,41:een prosenttiin ja tuo hieman helpotusta Raision korkeisiin asumiskustannuksiin.

Kaupunginhallituksen talousarviokokouksessa ei kovin kummoisia tapahtunut. Esitin että kaupunki ei maksaisi enää tulkkausta sellaisille henkilöille, jotka eivät ole enää ely-keskuksen korvausten parissa. Käytännössä tämä tarkoittaa turvapaikanhakijoita, jotka ovat jo saaneet Suomen kansalaisuuden. Säästöä tulisi vuodessa ainakin noin 40-50 tuhatta euroa ja summa todennäköisesti kasvaa vuosittain. Tätä esittämääni asiaa ei kannatettu muiden puolueiden taholta.

Esitin myös, että oman äidinkielen opetus lopetetaan muunkielisten osalta. Säästöä tulee opettajien palkkakustannuksista. Tuo säästö ei ollut tällä hetkellä kuin hieman yli 10 ke mutta on epäselvää pitääkö summa sisällään kaikki tuosta opetuksesta aiheutuvat kustannukset. Tätäkään perussuomalaisten esitystä ei kannatettu muiden puolueiden taholta.

En ole huolissani esityksieni torppaamisesta, koska kaupungin täytyy löytää paljon säästöjä ja lopulta muut puolueet tulevat esittämieni ajatusten taakse ennemmin tai myöhemmin.

Se mikä tässä asiassa on huolestuttavaa, on viranhaltijoiden toiminta. Säästöjä on etsitty vuosikausia ja on odotettu, että viranhaltijat tuovat poliitikoille esityksiä säästöistä ja listaisivat ei lakisääteisiä palveluita, joita tuotamme ja kustannamme omalla kustannuksella. Missään vaiheessa vuosien aikana ei ole ollut mitään mainintaakaan tulkkauskuluista tai muunkielisten oman äidinkielen opetuksesta.

Jos et osaa kysyä juuri tasan oikeata kysymystä, et saa vastauksia kustannuksista. Viranhaltijat toistelevat vain mantraa, että mistään ei voi leikata ja kaikki on katsottu tarkkaan läpi. Em. kustannusten lisäksi 1-2 vuotta sitten paljastui tukiasunnoista syntyviä kustannuksia, mitkä olivat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin naapurikunnissa.

Jos ja kun vaaleissa saadaan sellainen tulos, että valtuuston voimasuhteet kääntyvät vihervasemmistolle epäedulliseen suuntaan, tullaan organisaatiota ja tehtäviä pöyhimään aivan eri otteella. Viranhaltijat on laitettava sellaiseen asemaan, että jos eivät kerro selkeästi kaikkea, syyllistyvät he silloin virkavirheeseen, joka voi johtaa irtisanomiseen.

Seuraavaksi talousarviota käsitellään valtuustossa ja tuskin mitään kummallisempia muutoksia on odotettavissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, talousarvio

Punavihreä kunta, musta tulevaisuus

Keskiviikko 1.3.2017 - Mika Koivisto

Kuntavaalit lähestyvät ja vihervasemmisto on ryhmittänyt kaikki voimansa saadakseen enemmistön valtuustossa. Jos tuo temppu onnistuu, näyttää tulevaisuus Raisiossa synkältä.

Olen monet kerrat sanonut, että jos demarit, vasemmistoliitto ja vihreät pääsevät enemmistöön, veronkorotukset ovat aivan väistämättömiä. Sosiaalidemokraattisen kaupunginjohtajan ei tuossa tilanteessa tarvitsisi esittää mitään uudistuksia tai toimintojen tehostamista, koska hän voisi aina luottaa siihen, että valtuustossa löytyy ymmärrystä verojen ja maksujen korotuksiin.

Nykyinen valtuusto, joka aloitti 2013, on ties kuinka pitkästä aikaa ensimmäinen, missä ei ole ollut vasemmistoenemmistöä. Se on näkynyt taloudenpidossa näinä taloudellisesti vaikeina vuosina. On jouduttu tekemään vaikeita päätöksiä, joihin vasemmistovetoinen valtuusto tai kaupunginhallitus ei välttämättä olisi pystynyt.

Kun katsoo esimerkiksi kaupungin velan kehitystä kahden edellisen valtuuston aikana, voi huomata millainen tulevaisuus meitä saattaa odottaa. Vuonna 2004 velka oli noin 1160 euroa/asukas eli noin 27 miljoonaa euroa. Tuon jälkeen velka väheni hieman mutta lähti taas rajuun kasvuun lähes välittömästi. Vuonna 2008 velkaa oli jo noin 1400 euroa/asukas kokonaismäärän ollessa noin 40 miljoonaa euroa. Edellisen valtuuston, 2008-2012, aikana talouden tervehdyttämiseksi ei edelleenkään yritetty tehdä juurikaan mitään ja velkaa otettiin lisää, koska valtuuston enemmistö oli helppoheikkejä ja rahaa jakavia päättäjiä. Vuoden 2012 luvut olivatkin sitten 2400 euroa/asukas ja kaupungin velka noin 60 miljoonaa euroa. Graafi

Velka kasvoi uuden eli nykyisen valtuuston aikana vielä hieman, koska huonot päätökset, tai päättämättä jättämiset, olivat jääneet uudelle valtuustolle perinnöksi. Ilmeisesti kaupunginjohtaja ja edellisen valtuuston päättäjät eivät uskaltaneet tehdä asialle mitään, koska perussuomalaisten pelko vaaleissa oli niin kova. Pelko demareiden vaalitappiosta oli kovempi kuin huoli kunnan taloudesta.

Tällä valtuustokaudella taloutta on yritetty saada takaisin raiteilleen ja päätöksenteossa ei ole mietitty tulevia vaaleja. Ellei nyt sitten loppumetreillä jotkut valtuustoryhmät ala tehtailemaan 'kaikkea kaikille' -aloitteita.

Jos vaalit kääntävät valtuuston voimasuhteen takaisin vasemmistolle, voidaan järkevälle taloudenpidolle heittää hyvästit ja samoin Raision houkuttelevuudelle uusien asukkaiden näkökulmasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, velka, talous

Valtuuston talousarviokokous ensi vuodelle

Keskiviikko 16.11.2016 - Mika Koivisto

Valtuustossa oli jälleen vuoden ”kohokohta” eli ensi vuoden talousarvion käsittely. Kyseessähän on huonoina taloudellisina aikoina lähinnä kurjuuden jakaminen, missä raippa viuhuu ja punakynä sauhuaa, kun säästöjä ja tuloja haetaan.

Jo nyt voidaan sanoa suurella todennäköisyydellä, että ensi vuoden tilikauden tulos on tappiollinen. Tappion määrä tarkentuu vuoden edetessä ja sinä aikana tehtyjen ratkaisujen/päätösten toteutuessa. Talousarviokäsittelyn pohjaesityksessä oli esitetty veronprosentin nostoa 20,5 prosenttiin nykyisen prosentin ollessa 19,75%. Myös tuolla korotetulla prosentilla tulos olisi muodostunut tappiolliseksi.

Tuo tappiollinen tulos tarkoittaa sitä, että ensi vuonna joudutaan ottamaan lainaa, jotta saadaan toimintaa pyöritettyä ja investoinnit tehtyä. Velan määrä lisääntynee noin 4-5 miljoonaa euroa kokonaisvelan ollessa siten noin 60 miljoonaa euroa. Lainamäärä voi myös olla pienempi, jos seudun talous vihdoin elpyy ja syntyy uusia työpaikkoja.

Vasemmistoliitto ehdotti sosiaalidemokraattien ja vihreiden kannattamana veroprosentin nostoa 0,25 prosenttiyksikköä. Ehdotus hävisi perussuomalaisten, kokoomuksen, keskustan ja kristillisten vastustaessa veronkorotuksia. Tuo 0,25 prosenttiyksikön nosto olisi vaikuttanut tuloihin hieman alle miljoona euroa ja olisi nostanut Raision veroprosentin toiselle kymmenelle ja seudun kärkijoukkoon.

Vasemmisto (vas, sdp, vihr) kritisoi kovin tuota yhden miljoonan eroa velan määrässä, mutta samalla he kannattivat kuitenkin uusien vakanssien perustamista ja olisivat kaiketi halunneet enemmänkin rahaa kaupunkiin perustettavia virkoja varten. Tällaiset uudet vakanssit lisäävät tietenkin otettavan lainan määrää ja tappiota.

Erityisesti on mainittava vihreiden toiminta. Raision vihreät kannattavat kategorisesti kaikkea, mikä lisää kaupungin menoja. Näin on ollut koko valtuustokauden ajan ja tuo tuskin tulee koskaan muuttumaan. Tämä vinkiksi äänestäjille.

Vasemmistoliiton Närhinen puhui sosiaali- ja terveyskeskuksen maksuista ja siitä kuinka maksuja ei tulisi korottaa, vaikka valtion taholta maksurajoja nostettaisiinkin. Tämä oli myös perussuomalaisten kannalta sellainen asia, mihin ei tule enää turvautua. Närhinen teki asiasta myös ehdotuksen ja tuo ehdotus sai yksimielisen kannatuksen kaikilta ryhmiltä.

Vielä muutama sana kaupungin menojen kehityksestä tällä vuosikymmenellä. Raisiossa on ollut vasemmistovetoinen valtuusto vuoteen 2013 saakka. Vuonna 2013 valtuuston voimasuhteet muuttuivat ja sdp+vas+vihr jäivät vähemmistöön 20:llä paikalla muiden 23:a paikkaa vastaan.

Alla olevasta taulukosta näkee muutoksen vaikutuksen lukuina. Verotulot ovat kasvaneet vuodesta 2012 noin 12-13 miljoonaa euroa, jos muistan oikein.

Vasemmiston kritiikki yhden miljoonan lisävelkaa kohtaan on silkkaa populismia tai räksyttämistä vasten parempaa tietoa. Vasemmistovetoinen Raisio on antanut menojen kasvaa ilman sen suurempaa huolta ja lainaakin ennen nykyistä kautta on ollut noin 50-55 miljoonaa euroa.
Raisio on menneinä vuosina saanut nauttia taloudellisesta kasvusta ja tuon kasvun seurauksena holtiton meno on pysynyt piilossa. Raisiolla on siis mennyt hyvin vasemmistosta huolimatta, ei sen ansiosta.

Vuosi

Kaupungin toimintakulujen kasvu %

Sosiaali- ja terveystoimen kulujen kasvu %

Sosiaali- ja terveystoimen kulujen kasvu milj. euroa

2008

10,20

2009

11,76

8,9

5,1

2010

5,98

4,1

2,2

2011

5,31

5,7

3,2

2012

5,28

8,8

4,9

2013

0,90

7,6

4,7

2014

1,90

2,0

1,7

2015

3,40

7,9

5,2

2016

3,2

2,3

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Raisio, talousarvio 2017

Talousarvio 2014

Perjantai 1.11.2013 - Mika Koivisto

Raisiossa on nyt käyty läpi ensi vuoden talousarviota hallituksessa. Kokouksien lopputuloksena tällä hetkellä on verojen ja vesimaksujen huomattava korotus. Kunnallisveroa ollaan nostamassa yhden prosenttiyksikön verran ja mm. vakituisten asuinkiinteistöjen kiinteistöveroa 0,1 prosenttiyksikköä eli 25% korotusta siihen. Näillä verojen ja maksujen kiristämisellä tavoitellaan noin 6,5 miljoonan euron lisäystä tuloihin ensi vuonna. Prosentuaalisesti tulojen kasvu on noin 7,2 prosentin verran verrattuna tilanteeseen, jos pitäisimme verot nykyisellä tasolla.

Minun mielestä tuo on aika suuri kasvuprosentti ja enempää en soisi veroja korotettavan. Turun Sanomien pääkirjoituksessa 29.10 todettiin Turun veronkorotuksista seuraavaa:"Turun taloutta ei nosteta kestävälle tasolle kilpailukykyä syövillä, toistuvilla veronkorotuksilla, joiden tuotto katoaa parissa vuodessa yhteiseen jättipottiin." Olen täysin samaa mieltä veronkorotuksista myös Raisiossa ja erittäin pettynyt, että tällaista joudutaan tekemään. Ennen vaaleja vastustin korotuksia ja nyt jouduin mukaan päättämään näinkin rajuista korotuksista. Mielipiteitä veroista ja verojen korotuksista en kyllä edelleenkään ole muuttanut. Veroja toki täytyy maksaa, jos haluamme yhteiskunnan pyörivän ja tuottavan meille palveluita mutta verojen täytyisi olla mielekkäällä tasolla ja maksajien pitäisi kokea, että heidän rahansa ovat tehokkaassa käytössä. En ole kokenut aikoihin Suomessa näin olevan.

Kaupungin toimintojen sisällä nykyinen tilanne on myös epätasa-arvoinen. Konsernihallinnon, sivistystoimen, vapaa-ajan, ympäristötoimen ja teknisen toimen keskukset ovat pysyneet tavoitteissaan ja ensi vuoden arvioissa suht hyvin ja jopa alittaneet ne. Sosiaali- ja terveystoimessa taas ylitys on huomattava ja seuraa pidemmän aikavälin trendiä. Tässä ollaan tilanteessa, jossa muut kärsivät, kun yksi alisuoriutuu. Suorittavaa porrasta ei voi syyttää, koska työtä tehdään ilmeisesti kovien paineiden ja kiireen alla. Mutta jossain menee pieleen, jos annetut raamit ylitetään jatkuvasti. Ongelmia saattaa siis olla virkamiesjohdossa ja päällikkötasolla. Ehkä töitä ei osata organisoida ja resursseja kohdentaa oikein, mene ja tiedä.

Vertailtaessa Raision ja Ruskon menoja sosiaali- ja terveystoimen talousarviossa (sivu 90-91 koko arvio, sivu 49-50 sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta) voi huomata joissain kohdin Raison menojen olevan moninkertaiset Ruskoon verrattuna. Raision ja Ruskon suhde väkiluvussa on noin 4,1. Alla noin arvot eri kohdissa.
Aikuisten psykososiaaliset palvelut yli 14 kertainen
Aikuissosiaalityö yli 20,5 kertainen
Erikoissairaanhoito 4,5 kertainen
Hoito- ja hoivapalvelut 6,5 kertainen
Kuntoutus 5,9 kertainen
Perhepalvelut 4,3 kertainen
Suunterveydenhuolto 4,2 kertainen
Vammaispalvelut 3,4 kertainen
Vastaanottopalvelut 4,1 kertainen

Listaan tähän ulkomaalaisten ja muun kuin suomen, ruotsin ja saamenkielisten osuuden Raisiossa ja Ruskolla:
Ulkomaalaiset 931/42~22 kertainen ero.
Muu kieli kuin suomi, ruotsi tai saame 1307/54~24 kertainen ero.

Voi olla ettei tilastoista tulisi vetää viivasuoria johtopäätöksiä mutta tuollaisia tilastot kuitenkin ovat ottamatta kantaa niihin sen enempää.

Edelliseen liittyy myös tämä uutinen

Määrä ei ole suuri mutta lisää vanhojen päälle.


Kuten jo kollegoille kirjoitin. Meiltä loppuvat rahat tällaisissä operaatioissa ja rahojen loppumisen jälkeenkin on Euroopan ulkopuolella odottamassa muutama sata miljoonaa tulijaa. Oma toimintamme on yksi hyttysen kusi Itämeressä kokonaisuuden kannalta mutta Raision kaupungin talouden kannalta katastrofaalinen. Raisio on kuitenkin jo tähän mennessä kantanut vastuuta paljon enemmän kuin muut alueen kunnat, joten nyt voisi olla meidän aika vetää henkeä uusien sijoitusten sijaan. Lisäksi pitäisi nostaa asiasta keskustelua, että mikä on se määrä mihin Raisiossa pyritään ulkomaalaisväestön osalta. Nyt sellaista sovittua lukua ei ole, vaan homma näyttää pyörivän muutaman virkamiehen fiilisten mukaan ihan vaan näppituntumalla.
Tilanne vastaanotettavien osalta viime vuosina.

Nyt saattaa kuitenkin olla pientä ryhtiliikettä tulossa Raision ja ELY-keskuksen välisen sopimuksen muodossa koskien kuntaan sijoitettavia pakolaisia. Riippuu tietenkin kannasta, jonka muut puolueet ottavat asiaan mahdollisessa tilanteessa, missä asia otetaan esiin.
Contact your local dealer, eiku politician.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talousarvio, Raisio

Taloustilanteesta

Sunnuntai 31.3.2013 - Mika Koivisto

Neljä viimeistä vuotta on mennyt Raisiossa talouden kannalta huonosti. Olen miettinyt, että miksi säästötoimenpiteisiin ei ole ryhdytty jo heti viime valtuustokauden alussa? Päinvastoin on lisätty henkilökuntaa ja menoja. Onko syy siinä, että valtuuston voimasuhteet olivat viimeksi 22-21 vasemmiston hyväksi? Toisaalta demareissa ja vasemmistossa on fiksuja ja jämptejä ihmisiä, jotka ymmärtävät taloudellisten realiteettien perään. Onko heidät jyrätty ryhmässä ja jatkettu urpilaispolitiikkaa, missä talouskasvu tulee ja pelastaa kaikki ja velkaa voidaan ottaa loputtomiin? Kaikkea kivaa kaikille ja tunnepitoinen ajattelu on korvannut terveen maalaisjärjen. Ei tämä sitä tarkoita, että ns porvaripuolella aina olisi tehty parhaita mahdollisia päätöksiä.

Nyt ollaan tilanteessa, missä ei ole enää muita kuin kovia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Miksi sen täytyy aina mennä näin? Onko suurin osa luottamushenkilöistä ja virkamiehistä tosiaan aivan pihalla taloudesta tai yleensäkin taloudenpidosta? Vai onko poliittinen ohjaus herpaantunut ja on menty vähän kuin tuuliajolla pikkuhiljaa kohti karikkoa? Mutta säästöjä siis pitäisi tehdä ja kohteita löytyä. Tässä tilanteessa toivoisi, että myös veronmaksajat lähestyisivät päättäjiä ja luottamushenkilöitä ja kertoisivat mahdollisista säästökohteista ja ehdottaisivat parempia toimintatapoja.

Kestoaiheena tässäkin kirjoituksessa pidän esillä turvapaikkaturismia. Asia, josta meille ei ole hyötyä mutta kustannuksia sitäkin enemmän. Maahanmuuttajia otettu ennätysmäärät mutta kukaan ei ole kysynyt, että mitä tämä maksaa ja mitä me hyödymme siitä. Tai jos on kysytty, on alettu syyttelemään rasismista tms. On tietysti helppoa todeta, että meidän täytyy, se on velvollisuutemme, meillä on varaa jne. Ei täydy, ei ole meidän velvollisuutemme, eikä meillä ole edes ollut varaa tuohon toimintaan. Näitä asioita on pakko ajatella rationaalisesti ja varsinkin rahapuoli edellä, eikä tunteella. Vaikka tänne otettaisiin joka vuosi satoja maahanmuuttajia, ei sillä ole mitään merkitystä maailman kokonaistilanteen kannalta. Me emme pysty köyhyyttä ja kurjuutta Raisiosta käsin poistamaan. Tällä toiminnalla olemme kyllä pystyneet kurjistamaan Raision taloutta hyvinkin paljon ja nyt aletaan maksamaan laskua tästä maailmanparannusoperaatioista.

Tässä pitää taas tehdä selväksi, että ongelman syy ei ole tänne tulleissa maahanmuuttajissa, vaan virkamiehissä ja luottamushenkilöissä, jotka ovat antaneet tilanteen ajautua tähän pisteeseen. Varsinkin sosiaalipuolella tuntuu olevan vallalla käsitys, että rahaa tosiaan on loputtomiin ja että ei se ole keneltäkään pois, vaikka tänne otettaisiin kuinka paljon asukkaita elämään yhteiskunnan tuilla. Kyllä se vaan on pois varoista, joista pitäisi kustantaa palveluita kuntalaisille. Se potti, mitä jaetaan on rajallinen. Hyvää on tietysti tarkoitettu mutta ei ole mietitty seurauksia tai ei ole välitetty seurauksista.

Pienen varauksen jätän kyllä myös maahanmuuttajille itselleen. On oltava aktiivinen ja opeteltava kieli ja mentävä opiskelemaan. On opeteltava suomalaisen yhteiskunnan toimintatavat ja kulttuuri ja on oltava halu integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Meillä on myös ongelmana että tänne ei muuta korkeastikoulutettuja ammatti-ihmisiä, vaan tulijat ovat enimmäkseen luku- ja kirjoitustaidottomia vailla sellaista koulutusta mitä tarvittaisiin työn saamiseksi. On kuulijan tai lukijan pettämistä sanoa, että Perussuomalaiset vastustavat kaikkea maahanmuuttoa. Ei, me vastustamme vahingollista maahanmuuttoa ja sellaista on maahanmuutto, joka heikentää huoltosuhdetta. Raisiossa huoltosuhde 31.12.2011 oli 1,21.

EVA:n uudessa raportissa Kadonneen kasvun metsästäjät linkki on asiaa käsitelty sivulta 32 alkaen. Siinäkin taas mennään aidan läpi rytinällä ja vedotaan väestön ikääntymiseen ja vähentymiseen. Raportissa ei pohdita ollenkaan sitä, että millaista maahanmuuttoa vastustetaan ja minkälaisia tulijoita meidän pitäisi houkutella Suomeen. Tekstistä saa kuvitelman, että tänne on tullut ja tulee vain korkeastikoulutettuja ja Suomalaiset ennakkoluuloisuuttaan vastustavat heidän muuttoaan tänne.

Esimerkiksi Raisioon ei ole ollut mitään Saksalaisten insinöörien ryntäystä. Kyllä tänne tulleet ovat suurimmaksi osaksi kolmannen maailman tulijoita, joiden työllistämisessä on todella suuri työ ja todennäköisyys pitkäaikaistyöttömyydelle on erittäin suuri. Myöskään työvoimapulasta tms on Raisiossa aivan turha puhua, koska työttömyysprosentti on kymmenen prosentin paikkeilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, säästöt, veronmaksajat, Perussuomalaiset

Edelliseen kirjoitukseen liittyen

Maanantai 11.3.2013 - Mika Koivisto

Leena Rihko kirjoitti vastineen Rannikkoseutuun ja selvitti hyvin Raision kaupungin kustannuksia. Tosin mietin, että onko luvuissa vai laskutoimituksessa virhe, koska 3,4miljoonaa euroa jaettuna 1700:lla ei ole 750e, vaan 2000e.

Raisiohan ei ole ainoa kunta, missä talouden kanssa tuskaillaan eli kyllä pääsyyllinen löytyy maan hallituksesta nykyiseen tilanteeseen. Kyseisen yhteenliittymän päätöksentekokyky on halvaantunut, eikä selkeää linjaa maan viennin ja teollisuuden kasvuun ole olemassa.

Olen Rihkon kanssa eri mieltä tuista ja avustuksista. Tässä tilanteessa täytyy menoja käydä läpi tiheällä kammalla. Ei pidä ajatella, että kun tästä kohteestä ei tule miljoonan säästöä, niin turhaa säästää ollenkaan. Jos kotitalouksissa elettäisiin tuolla tavalla, niin seurauksena olisi äkkiä samanlainen tilanne kuin kunnilla on tällä hetkellä. Enkä pidä satojen tuhansien jakamista Loimulle minään pikkusummana.

Veroprosentista en ole huolissani, koska sehän on Raisiolle kilpailukeino ja vetovoimatekijä uusista asukkaista. Hallituspuolueet ovat jo korottaneet veroja aivan riittävästi heikentäen kuluttajien ostovoimaa ja meidän ei sitä tule enää entisestään heikentää. Veronkorotukset ovat myös päättäjille helppo keino. Kyllä kai jokainen osaa korotusta esittää ilman vuosien kokemusta luottamustoimista, jopa minä kahden kuukauden kokemuksella. 

Esitin omassa kirjoituksessa  selvän säästökohteen. Se on maahanmuutto. Käsittääkseni Raisiossa ei ole keskusteltu kunnolla, jos ollenkaan, tämän toiminnan kustannuksista. Maailmanparannus on mukavaa ja vielä mukavampaa se on muiden rahoilla. Tosin sillä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä, jos tuomme Suomeen muutamia kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa. Suomen talouden kannalta sillä taas on suurtakin merkitystä, jos muuttajat ovat sellaisia, jotka jäävät tukien ja tulonsiirtojen piiriin loppuelämäkseen.

Jos Raisio olisi alunperinkin seurannut Naantalin esimerkkiä ja pitänyt sijoitettavien määrän pienenä, olisimme säästäneet nämäkin rahat muihin kohteisiin. Mitä enemmän potissa on jakajia, sitä vähemmän siitä jää per henkilö.  Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunnassa meni äskettäin läpi esitys, jossa Naantaliin sijoitettavien pakolaisten määrää rajoitetaan vuosittain 1-5 henkilöön. Raisiossa tilanne on se, että meillä ei tuota määrää ole rajoitettu mitenkään. Nyt pitäisi ehdottomasti seurata Naantalin esimerkkiä ja aloittaa säästöt vaikka tuosta asiasta. Meillä on aivan tarpeeksi maahanmuuttajia täällä Raisiossa, mitkä pitää saada koulutettua ja sijoitettua työelämään pois avustusten ja tukien parista. Siinä on sosiaalityöntekijöille ihan tarpeeksi puuhaa ilman, että vain haalitaan maahanmuuttajia Raisioon ideologisten syiden ja omien maailmanparannusharhojen takia.Meillä ei ole rajattomia resursseja, vaikka vasemmiston puheista joskus sellainen toiveajattelu paistaa läpi.

Vanhuksia, vammaisia ja vaikeasti sairaita ei tietenkään pidä jättää hoitamatta. Kaikkia muita vapaaehtoisia menoja onkin sitten syytä miettiä, että rahat saadaan riittämään niitä tarvitseville. Ihmettelen Raision korkeita kustannuksia esimerkiksi päihdetyön osalta. Onko meillä palvelu liian hyvällä tasolla, kun näyttää siltä, että Raisio vetää ongelmatapauksia puoleensa. Olisiko tässä uudelleenarvioinnin paikka palvelutasossa?

Säästökohteita voisi olla vaikka siirtyminen open source ohjelmistoihin toimisto-ohjelmien osalta. Miksi maksaisimme lisenssimaksuja Microsoftin Officesta, kun vastaava LibreOffice ohjelmisto on ilmainen? Pitäisi myös miettiä, että voisimmeko siirtyä kokonaan käyttämään jotain linux-pohjaista käyttöjärjestelmää suurimmassa osassa kaupungin tietokoneita.

Tarvitsemmeko ystävyyskaupunkintoimintaa matkusteluineen vai voisimmeko laittaa toiminnon hyllylle, kunnes talous on paremmassa kunnossa?

Yksi kallis remontti on tulossa katuvalojen uusimisesta, kiitos Satu Hassin et kumppaneiden. Eu:n päätös kieltää elohopeahöyrylamppujen valmistus vuonna 2015 tulee lisäämään kuntien kustannuksia. Arvion mukaan yhden lampun vaihto maksaa 200-300e. Miten Raisiossa on varauduttu tällaiseen ylimääräiseen ja turhaan kustannuserään? Onko varastoon hankittu tarpeeksi vanhanmallisia lamppuja, että uusiminen voidaan tehdä tarpeeksi pitkällä aikavälillä? Nyt voitaisiin hankkia Turusta elohopehöyrylamppuja varastoon, kun siellä uusitaan vanhat lamput.

Keskustan tunnelihankkeen uudelleenarviointi. Meillä ei ole yksinkertaisesti rahaa alkaa kaivamaan tunneleita.

Sama koskee Turun seudun raitiotiehanketta. Täysin turha projekti, koska joukkoliikenne voidaan hoitaa linja-autoilla joustavammin.

Ikäviä aikoja on edessä ja asiat tulisikin ottaa niinkuin ne ovat, eikä niinkuin niiden luullaan tai toivotaan olevan. Helppoa ei tule todellakaan olemaan ja tästä ei ilman osumia selvitä. Ja jos maan hallitus jatkaa toimenpiteitä, joissa teollisuus karkaa ulkomaille, voimme varautua Suomessa elintason laskuun ja palveluiden alasajoon laajemmaltikin.

Voi olla, että kohta meidän mottomme on:"Ainoa helppo päivä oli edellispäivä".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto, säästöt, talous, Raisio

Talous sakkaa rajusti

Tiistai 26.2.2013 - Mika Koivisto

Raision talouden tila on nyt sitten siinä pisteessä, että täytyy alkaa jotain tekemään. Todennäköisesti joku tulee ehdottamaan verojen korotuksia, kuten tässä maassa valitettavan usein on tapana. Se ei korjaisi mitään mutta hetken aikaa voitaisiin taas jatkaa orkesterin soiton kuuntelemista laivan mennessä varmasti kohti pohjaa. Ja kun tilanne on mikä on, ei mikään pieni korotus edes auttaisi. Korotuksen pitäisi olla useita prosenttiyksiköitä ja tämä raha olisi taas poissa yksityisestä kulutuksesta virkamiesten käyttöön, mikä johtaisi siihen että taloudellinen toimeliaisuus laskisi entisestään.

Ratkaisun on siis löydyttävä jostain muualta kuin verojen korotuksista. Vaihtoehtoja on ylimääräisen kiinteän omaisuuden myynti, tonttien myynti, toiminnan järkeistäminen ja leikkaukset. Tai siis eivät nuo ole vaihtoehtoja, vaan keinoja mitä ainakin joudutaan käyttämään. Koska on eletty kuin pellossa viimeiset vuodet voi jälki olla myös rumaa, kun karsintaa aletaan tekemään. Edelleen ihmettelen vaan, että miten tällaiseen tilanteeseen on voitu joutua. Onko osa virkamiehistä täysin tietämättömiä tai piittaamattomia taloudesta? Vai johtuuko tällainen katastrofi vasemmistoenemmistöisestä hallituksesta ja valtuustosta viime valtuustokaudella?

Yksi mielestäni turha menoerä on kolmannesta maailmasta suuntautuva maahanmuutto. Tässäkin on valtio ja maan hallitus pääarkkitehtina mutta siellä ei talonpoikaisjärki taida olla missään kovassa kurssissa, koska tilanteen annetaan jatkua ja maahan otetaan koko ajan lisää ihmisiä, jotka eivät osaa lukea, eivätkä kirjoittaa ja täten eivät tule koskaan työllistymään, koska työnantajille ei ole mitään käyttöä heille. Tämä ryhmä siis tulee elämään pelkästään tulonsiirtojen varassa ja nämä tulonsiirrot kasvavat vuosi vuodelta ihmismäärän kasvaessa. Tuo raha, mikä menee tulonsiirtoihin, on poissa muilta, koska yhteinen kakku ei kasva, vaan jakajia on enemmän.

Olen yrittänyt saada sosiaalisen maahanmuuton kustannuksista tietoa mutta sitä on todella vaikeaa saada ellei peräti mahdotonta. Mutta kuten aikaisemmassa kirjoituksessa varovaisesti ynnäilin, niin Raisiossakin puhutaan helposti 3-4 miljoonasta eurosta, todennäköisesti suuremmasta summasta. Ellei luku pidä paikkaansa, niin voi vapaasti tulla esittämään laskelmia julkisuuteen todistettavasti oikeiden lukujen kanssa. Sanottakoon nyt vielä kerran, että en siis halua syyllistää tulonsiirtojen kohteita, koska eihän tuo heidän syynsä ole, että virkamiehemme ja poliitikkomme ovat luoneet tuollaisen systeemin, missä maahan tuodaan ihmisiä sosiaaliturvalla elämään.

Mutta kustannukset ovat siis huomattavia ja mikä pahinta, ne lisääntyvät joka vuosi. Eli se aines, mikä valtion harjoittaman maahanmuuttopolitiikan seurauksena tulee Suomeen, ei työllisty, eikä tule koskaan työllistymäänkään. Emme tarvitse tänne yhtään enempää luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, joilla ei ole mitään annettavaa Suomelle. Ja koska valtio harjoittaa edelleen taloutta ja huoltosuhdetta vahingoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa, täytyy kunnissa antaa signaali, että me emme hyväksy sitä ja lopettaa kaikenlainen vastaanottaminen. Vapaa liikkuvuus kolmansista maista sosiaaliturvamme piiriin ei ole mikään oikeus, mikä tulee myöntää jokaiselle, joka sattuu sitä vaatimaan tai haluamaan.

Leikkauksia joudutaan tekemään myös muualle kuin edellä mainittuun asiaan. Esimerkiksi sosiaalipuolella on käytävä läpi kaikki menot, mitkä eivät ole lakisääteisiä. On tarkkaan katsottava, että tuet ja avustukset, joita maksetaan, menevät niitä todella tarvitseville. Kaikenlainen väärinkäyttö on kitkettävä pois ja siitä syystä menot käytävä läpi tiheällä kammalla. On myös keksittävä keinot, millä saadaan pienennettyä erilaisten päihteiden ongelmakäyttäjien määrää, jotka aiheuttavat turhia kuluja sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Myös kaupunkin maksamat tuet ja avustukset kaikenlaisille yhteisöille on otettava tarkasteluun ja ainakin aluksi lopetettava niiden maksaminen poliittisille järjestöille ja yhteisöille. Tälle rahalle ei saada mitään vastinetta ja ellei yhdistykset pysty kahvittelemaan ilman veronmaksajien tukea, niin antaa sitten olla. Tässä pitää tietysti vielä mainita tuo eräänkin urheiluseuran tukeminen minne rahaa on uponnut varmaankin useita satoja tuhansia euroja. Tällaiselle toiminnalle on yksinkertaisesti tultava loppu. Kaupungin luottamus- ja virkamiesjohdossa on alettava ajattelemaan veronmaksajien etua. Sen on tultava ensimmäisenä. Joka menoerää on punnittava ja mietittävä, että pärjäisimmekö ilman, voiko sen tehdä edullisemmin ja mitä hyötyä siitä on.

Raisio ei ole ongelmien kanssa yksin. Monissa kunnissa tuskastellaan viime vuotisia talouslukuja ja tulevakaan vuosi tuskin tuo helpotusta tilanteeseen. Tämä toteamus ei tosin paljon meitä auta.

Pelkästään kuntia on tilanteesta turha syyttää. Osan ongelmista aiheuttaa Euroopassa vellova talouskriisi mutta suurin syyllinen on maan hallitus. Sekä nykyinen, että edellinen. Ainakin nuo. Hallitusten maailmoja halaileva politiikka on tehnyt Suomalaisesta veronmaksajasta muidenkin maksumiehen ja teollisuutta rankaisevat päätökset ovat aiheuttaneet työpaikkojen katoamisen Suomesta. Lisänä tulee holtiton julkisen sektorin paisuttaminen ja palkkajohtajaksi nostaminen tilanteessa, missä yksityisen sektorin kilpailukyky on alentunut mm. ilmastonmuutoshössötyksen maksujen realisoituessa.

Maan hallituksen pitäisi vihdoin ottaa tosissaan teollisten työpaikkojen katoaminen ja tehdä kaikkensa, jotta Suomeen taas investoitaisiin. En kyllä pidätä hengitystä asian suhteen, koska en yksinkertaisesti usko tuollaisen hallituksenkuvatuksen päätöksentekokykyyn.

Ei tämä tästä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, maahanmuutto, leikkaukset, raisio